aneska's blog

aneska's blog

lauantai 6. tammikuuta 2018

Vinkkejä hammasrautojen kanssa

Ennen oikomishoidon alkua mua huoletti kovasti, miten hammasrautojen kanssa pärjää. Aluksi tuntui, että kaikki tuijottavat aina suutani ja rautoja, vaikka en siltikään niitä mitenkään peitellyt. Nyt minulla on ollut yläleuassa raudat jo yli 12kk ja alaleuassa yli 9kk. Nykyään olen jo niin tottunut omiin hammasrautoihini, että ei niitä enää tule edes niin mietittyä. Ainoastaan syödessä välillä tympii, kun tietyt ruuat tarttuvat ikävästi rautoihin. En kuitenkaan ole vältellyt ravintolassa syömistä, mutta mietin välillä tarkemmin mitä listalta valitsen.



Aluksi minulle laitettiin braketteihin kumit, eli kumiligeeraukset, joilla kaarilanka kiinnitettiin braketteihin. Kumiligeerauksia löytyy myös värittöminä, eli kirkkaina sekä monessa eri värissä. Kirkkaat ovat aluksi näkymättömämmät, mutta tahtovat mennä kellertäviksi ajan kanssa. Kumit vaihdetaan joka kerta, kun käy oikojalla kaaren vaihdossa, eli noin 5-6 viikon välein. Halusin itse ottaa vihreät kumit siis ihan tarkoituksella, koska olin aluksi innoissani hammasraudoista ja halusin niiden erottuvan.




Kuitenkin minun kohdalla siirryttiin aika nopeasti metallisiin ligeerauksiin, eli kaarilanka kiinnitettiin braketteihin metallilangoilla. Tällöin ilmeisesti oikomiseen käytettävä voima suurenee verrattuna pelkästään kumiligeerauksiin. Näihinkin olisi saanut ottaa vielä värilliset kumiligeeraukset päälle, jos olisi esteettisistä syistä halunnut. En kuitenkaan halunnut jatkaa kumiligeerauksien käyttöä, sillä huomasin, niiden keräävän plakkia alleen,  jota oli hankala puhdistaa. En siis halunnut riskeerata, että hampaani alkaisivat reikiintyä oikomishoidon vuoksi. Toisaalta näin jälkeen päin ajateltuna metalliset ligeeraukset näyttävät paljon sirommilta.



KIPU

Mielestäni hampaat ovat kipeimmillään separointikumien laiton jälkeen. Näin oli ainakin omalla kohdallani. Separointikumit ovat muoviset kumirenkulat, jotka laitetaan yleensä kuutoshampaiden molemmin puolin. Aluksi tuntuu vain siltä kuin jotakin olisi hammasväleissä. 12 tuntia separointikumien laitosta alkaa kipu. Jo pelkkä hampaiden kalina kylmässä ulkoilmassa aiheutti kipua. Kipu on jokaisen kohdalla yksilöllinen, mutta omalla kohdalla en pystynyt kuin pehmeää ruokaa, kun separointikumien kanssa, sillä pureskelu sattui. Separointikumeja pidettiin noin viikko. Särkylääkkeeitä ei kauheasti ollut apua, vaikka välillä sitä nappailin suositusten mukaisesti. Kipua ei tuntunut tosiaan muulloin kuin silloin, jos hampaat kovasti koskettivat toisiinsa, eli ei normaalisti puhuessa tai liikkuessa.



Itse rautojen jälkeen kipu kesti noin pari päivää, eikä ollut läheskään yhtä paha kuin separointikumien laiton jälkeen. Kuitenkin sen verran kipua oli, että ei tehnyt mieli haukata mitään kovaa, vaikkakin pureskelu onnistui suhteellisen vaivattomasti. Lisäksi käyn noin 4-6 viikon välein "kiristyttämässä" rautoja, eli kaarilanka vaihdetaan paksumpaan ja joustamattomampaan, jolloin hampaita liikutellaan isommilla voimilla. Tämän jälkeen myös tuntuu pari päivää kipua hampaissa. Lisäksi kipu on välillä aaltoilevaa ja voi tuntua vain muutamassa hampaassa, vaikka edellisestä oikomiskäynnistä olisi kulunut jo muutama viikko. Silloin nämä tietyt hampaat liikkuvat.

Lisäksi suun limakalvoilla kesti aikaa tottua rautoihin. Aluksi huulten sisäpuoli ja poskien limakalvo menivät haavoille. Tähän kuitenkin auttoi oikomisvahan käyttö painohaavakohdissa. Esimerkiksi yöt nukuin aluksi, niin että vuorasin oikomisvahalla kokonaan raudat, jotta haavaumat pääsivät paranemaan. Eli tuota vahaa kannattaa kysyä reippaasti oikojalta mukaan. Lisäksi oikomisvahaa on myynnissä apteekeissa, jos itseltä on päässyt loppumaan. Rautojen laiton jälkeen kaarilanka voi ikävästi ja hyvin pistävästi myös painaa poskea. Itselläni tähän on auttanut, että oikoja on peittänyt kaaren terävät päät muovilla (tarkemmin flow-muovilla).






SYÖMINEN

Tiettyjä ruokia kannattaa välttää rautojen kanssa, jotta oikomiskojeet eivät irtoa tai mene rikki. Näitä ovat erityisesti sitkeät  ja kovat ruuat. Esimerkiksi toffee tarttuu helposti rautoihin kiinni ja voi irrotella joitain oikomiskojeiden osia. Lisäksi kovia ruokia, kuten porkkanaa tai kokonaista omenaa ei kannata haukata, sillä samassa yhteydessä etuhampaiden braketteja voi helposti irrota. Suositeltavampaa on pilkkoa porkkana tai omena pienemmiksi lohkoiksi. Erityisesti kovia karkkeja tai karkkien jatkuvaa syöntiä ei suositella myöskään, sillä karkit takertuvat helposti oikomiskojeisiin ja lisäävät reikiintymisriskiä. Kovat karkit taas voivat rikkoa oikomiskojeita.



Kuvat otettu www.richmondorthodonticspecialists.com

Aika samanlailla olen jatkanut syömistä kiinteiden oikomiskojeiden kanssa. Koviakin karkkeja ja toffeeta uskaltaa syödä, jos ei kovin voimallisesti pureskele. Olen vain tehnyt oman huomioni tietyistä ruuista, kuten esimerkiksi raejuustosta, mustikoista ja pestosta, että ne tarttuvat erityisen hyvin braketteihin, enkä viitsi seurassa hirveän leveästi hymyillä ennen hampaiden puhdistusta, kun olen näitä ruokia syönyt.





PUHDISTUS

Kiinteiden oikomiskojeiden puhdistus vaatii kärsivällisyyttä. Hampaiden harjaus tapahtuu ihan normaalisti 2 kertaa päivässä fluoripitoisella hammastahnalla. Minulla on käytössä sähköhammasharja, mutta ilmeisesti tavallisellakin harjalla pärjää. Sähköhammasharja on vain paljon helpompi käyttää, kun siinä ei tarvitse niin miettiä itse harjaustekniikkaa.

Hammasvälien puhdistus taas on asia erikseen. Olen pyrkinyt käyttämään Superfloss-nimistä lankaa hammasvälien puhdistukseen joka ilta.  Superfloss-langoissa on kova pää ja pehmeä keskikohta. Kova pää auttaa langan vientiä kaarilangan alta, jotta pääsee puhdistamaan hammasvälin pehmeällä osalla lankaa. Aluksi sen käyttö tuntui tosi hankalalta ja sen pehmeä osa tarttui rautoihin kiinni. Nyt olen kuitenkin oppinut jo aika näppäräksi Superflossin käyttäjäksi, vaikka itse sanonkin, enkä enää tarvitse edes peiliä avukseni hammasvälien puhdistukseen.


Kuva otettu netistä: www.whitesmile.co.nz

Sain oikojaltani hammaslankaimen, joka oli erityisesti suunniteltu käytettäväksi rautojen kanssa. Lankaimen toinen pää on ohuempi, joten se mahtuu kaarilangan ja hampaan välistä. Tällöin pystyy lankaimellakin puhdistelemaan hammasvälit. Tämä olikin jo reippaasti helpompaa kuin Superflossin käyttö. Ainoa ongelma näissä lankaimissa, eli Orthopick plackerseissa, on niiden saatavuus. Olen käynyt useamman laajan valikoiman apteekin läpi Oulussa ja niitä ei vain löydy mistään. Löysin lopulta netistä sivuston, josta pystyin tilaamaan näitä. Odottelen tällä hetkellä postipakettia näistä, joten en ole päässyt niitä vielä kunnolla testaamaan.



Lisäksi kannan lähes aina mukanani muovisia Softpicks-tikkuja tai hammasväliharjoja, joilla voi puhdistaa hammasvälit ja braketit syömisen jälkeen, sillä ruokaa jää aina rautoihin kiinni. Yleensä pyrin vedellä purskuttelemaan suurimman osan ruuasta pois, mutta sitten puhdistelen loput noilla hammasvälien puhdistukseen tarkoitetuilla tuotteilla. Näitä puhdistusvälineitä löytyy siis lähes aina apteekista. Joistakin isoista marketeistakin saattaa löytyä, mutta olen todennut nuo kuvassa olevat tuotteet, joita löytyy apteekeista, niin parhaimmiksi.



Jos tulee jotain kysymyksiä mieleen oikomiseen liittyen tai mihin vaan, niin saa laitella viestiä! :)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pidennetty viikonloppu Pariisissa

Joulukuun alussa käytiin äidin kanssa Pariisissa neljän päivän minilomalla. Lennot olivat tosi edulliset, 114 euroa Helsinki-Pariisi-Helsinki Norwegianilla. Lähdettiin perjantaina n. klo 10 aamulla Helsingin lentokentältä ja oltiin Pariisissa puolen päivän aikaan. Lento kesti about 3 tuntia. Norwegianin lennot laskeutuvat Pariisissa Orlyn lentokentälle. Finnair mielestäni taitaa laskeutua suositummalle ja isommalle Charles de Gaullen lentokentälle.

Orlyn lentokentällä oli helppo liikkua, eikä eksymisen vaaraa ollut. Löysimme lentokentältä turisti-infopisteen, josta pystyi ostamaan lippuja julkisiin kulkuvälineisiin Pariisissa. Pariisi on jaoteltu vyöhykkeisiin. Lipun pystyy ostamaan vyöhykkeille 1-3, joihon kuuluu käytännössä Pariisin keskusta-alue. Orlyn lentokenttä ja Versailles'n palatsi taas kuuluvat vyöhykkeeseen 4 ja Charles de Gaullen lentokenttä ja Disneyland vyöhykkeeseen 5. Jos tulee siis lentokentän lisäksi käytyä esim. jommassa kummassa näistä, niin on kannattavampaa ostaa lippu, joka käy vyöhykkeille 1-5. Vuorokausilippuja on myynnissä yhdelle, kolmelle ja viidelle vuorokaudelle. Ostimme 5:n vuorokauden lipun vyöhykkeille 1-5, sillä tarvitsisimme sitä joka tapauksessa neljänä päivänä. Lippu maksoi noin 70 euroa. Lippuja pystyy ostamaan myös kertalippuina, mutta koimme 5 vuorokauden lipun stressittömämpänä. Lippu käy kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin Pariisissa vyöhykkeille 1-5.


Metrotiketti oli melko pienen kokoinen, joten sai olla tarkkana, että ei hukkaa sitä! 

Pariisiin päästiin Orlyn lentokentältä kätevästi Orly-bussilla. Kentältä olisi lähtenyt juniakin, mutta bussi näytti nopeasti ajateltuna helpoimmalta vaihtoehdolta. Bussimatka kesti muistaakseni hieman yli 30 minuuttia. En muista tarkempaa aikaa. Bussilla saavuimme Denfert Rochereaun metroaseman viereen. Metroasemalta löytyi taulu, johon pystyi laittamaan määränpään, minne olisi metrolla menossa ja tauluun tuli suora metroreitti kyseiselle pysäkille. Meidän hotellimme sijaitsi ihan Gare de l'Estin metroaseman vieressä. Denfert Rochereausta pääsi sinne ilman vaihtoja metrolla numero 4.


Pariisin metrokartta

Saavuttuamme Gar de l'Estin metroasemalle olimme hieman eksyksissä. Olin katsonut kartalta vain, että hotelli on ihan metroaseman vieressä. En kuitenkaan sen tarkemmin, että minne suuntaan metroaseman vieressä ja kaikkialla oli vilskettä ja vilinää. Päätimme yrittää ottaa taxin, jotta pääsisimme hotellille. Taxikuski ei osannut sanaakaan englantia, mutta lopulta onnistuin näyttämään googlemapsistä osoitteen kuskille. Hän ei suostunut heittämään meitä taksilla hotellille, sillä hotelli sijaitsi tien toisella puolella. Onneksi olin katsonut netistä kuvan hotellin julkisivusta, sillä muuten se olisi saattanut jäädä huomaamatta.


Hotellin vaatimaton julkisivu




Hieman kuvaa hotellin lähistöltä.


Kuva Gar de l'Estin metroasemasta hotellihuoneen ikkunasta

Hotellimme nimi oli Le Marcel. Hotellin hintalaatusuhde oli ehdottomasti kohdillaan. Hotelli oli tosi viihtyisä, vaikka huone oli melko pieni, mutta se oli odotettavissa, eikä meillä ollut aikomus viettää lomaamme hotellihuoneessa. Suihku ja vessa olivat siistit ja huoneesta oli näkymät Gar de l'Estin metroasemalle. Minibaarissa oli pari limpparipulloa ja vesipullo. Minibaarin ensimmäiset tuotteet olivat ilmaiset, mutta uudelleen täytetyt maksullisia. Olimme hotellivarauksen yhteydessä varanneet myös aamupalan etukäteen, jotta päivä ei alkaisi sillä, että ensimmäisenä pitäisi lähteä etsimään ruokapaikkaa. Aamupalasali oli todella pieni. Yhteensä sinne taisi mahtua 16 ruokailijaa. Ulkoa olisi löytynyt terassi, jossa olisi ollut lisää ruokapaikkoja. Joulukuun sään huomioon ottaen ei tuntunut mukavalta ajatukselta syödä kuitenkaan ulkona terassilla. Kesällä varmaan ulkopaikat toimivat hyvinkin. Aamiaiseksi oli tarjolla kasviksia, leipää, leikkeleitä, pekonia, nakkeja, munakokkelia, pannukakkuja, hedelmiä, jogurttia yms. Aamupala oli kyllä sen verran täyttävä, että sillä jaksoi pitkälle päivään.

Jätimme tavarat hotellille ja lähdimme suuntaamaan metrolle Louvreen. Gar de l'Estin metroasemalta pääsi kätevästi Louvreen suoralla metroyhteydellä. Olimme ostaneet liput Louvreen ennakkoon netistä. Liput maksoivat 15€/kpl. Ostimme liput täältä: https://www.ticketlouvre.fr//louvre/b2c/index.cfm/home.
Lippuja ostaessa piti valita, mihin aikaan saapuu Louvreen. Olin valinnut meille saapumisajaksi klo 15:30, mutta taisimme olle jopa lähes 2 tuntia myöhässä tuosta ajasta, eikä onneksi tullut mitään sanomista. En onnistunut tulostamaan ennakkolippuja, joten otin sähköpostiin saapuneista lipuista screenshotin kännykkääni, mistä lipuntarkastaja pystyi leimaamaan lipun. Mitään jonoja Louvressa ei ollut tuohon aikaan, joten sisään olisi päässyt helposti ilman ennakkolippuakin. Jonoa on varmaan enemmän aamupäivästä.


Olin koko reissun ajan valitettavasti flunssassa, joten siitä syystä filtterit omissa selfieissä vähän parantamassa kuvalaatua :D



Louvren ulkopihaa 


Pyramidin sisältä


Samothrane Nike (kreikan jumalatar)




Monalisa 


Jatkuvasti turistien ympäröimänä


Ranskan vallankumous

Seuraavana päivänä suuntanamme oli Versaillesin palatsi. Tänne matkasimme metrolla St Michelin metroasemalle, jossa vaihdoimme RER-B-junaan, joka vei meidät Versaillesiin. RER-junissa on tärkeää katsoa aina, minne asti RER-juna menee. Esimerkiksi kaikki RER-B-junat eivät menneet Versaillesin pysäkille saakka, vaikka suunta oli sama. Metrolla ja RER-junilla kulkeminen Pariisissa oli yllättävän helppoa ja sujuvaa. Metrojen kanssa pitää vain olla tarkkana, jotta valitsee oikeaan suuntaan kulkevan metron.





Versaillesin peilisali, jossa kirjoitettiin Versaillesin rauhansopimus vuonna 1919 




 Yksi lukuisista makuuhuoneista

Versaillesin palatsiin olimme myös ostaneet ennakkoliput netistä osoitteesta: http://www.chateauversailles.fr/. Liput maksoivat 18€/kpl. Lippumme oikeutti koko Versaillesin alueelle mukaan lukien Marie Antoinetten tiluksille. Lipun pystyi myös näyttämään kännykästä lipuntarkastajalle. Versaillesissakaan ei hirveästi jonoja näkynyt, kun saavuimme alueelle puolilta päivin. Luultavasti satuimme olemaan hyvään aikaan. Versaillesissa sai lainata kuulokkeita ja vastaanotinta, joiden avulla pystyi kuuntelemaan esittelyitä eri huoneista englanniksi. Palatsi oli kyllä upea ja puutarhan koko mieletön! Onneksi oli aurinkoinen ilma, vaikka sää oli pakkasen puolella. Kesäaikaan puutarha on varmasti vieläkin upeampi.









Toisen päivän iltana etsimme hotellin läheltä Tripadvisorin vinkkien avulla mielettömän hyvän ranskalaisen Le 52 -nimisen ravintolan, joka sijaitsi kävelymatkan päässä hotelliltamme. Ravintolassa ei ollut listaa edes englanniksi, mutta tilasimme fiiliksen mukaan. Ravintola oli täynnä paikallisia. Ruoka oli todella hyvää ja tunnelma viihtyisä.

Kolmantena päivänä päätimme hieman fiilistellä Pariisia. Menimme metrolla Louvren lähettyville. Kävimme kiertelemässä joulumarkkinoita ja kävelimme Champs Elyseetä pitkin riemukaarelle. Sää oli ihanan aurinkoinen, mutta ilma oli yllättävän kylmä. Talvitakki ja pipo oli tarpeen, vaikka lämpötila oli hieman plussan puolella, sillä Pariisissa käy kylmä viima jatkuvasti.







Champs Elysee





Vähän viiniä ja macaronseja, koska Pariisissa ollaan ;)

Seuraavaksi päämääränämme oli käydä tsekkaamassa Eiffel-torni. Menimme metrolla numero 6 Eiffeltornin lähettyville Bir-Hakeimin pysäkille, joka on lähimpänä Eiffel-tornia sijaitseva metropysäkki. Emme olleet ottaneet ennakkolippua, sillä en löytänyt netistä niitä järkevän hintaisina. Lippujen ostoon oli pitkä jono. Jonotimme muistaakseni yli tunnin. Nopeampaa olisi päässyt, jos olisi halunnut kiivetä Eiffeltorniin portaita pitkin, mutta me päätimme ottaa hissin. Lipun hinta määräytyy sen mukaan, miten korkealla haluaa käydä. Ensimmäinen tasanne on 57 metrin korkeudessa. Täältä pystyy näkemään esimerkiksi riemukaaren.  Seuraava tasanne on 115 metrin ja ylin tasanne 276 metrin korkeudessa. Ylimpään kerrokseen pääsee vain hissillä.


Ensimmäiseltä tasanteelta


Ylimmästä kerroksesta kuvaa samasta kohti. Iltakin ehtinyt jo pimentyä.



Kävimme ylimmässä kerroksessa ja maisemat olivat vaikuttavat, kun oli tullut sen verran pimeä, että Pariisin valot pääsivät loistoonsa. Lisäksi Eiffel-tornia pitkin menevä 10 000 lampun valojärjestelmä välkehti illan pimetessä. Lippu ylimpään kerrokseen maksoi muistaakseni noin 20 euroa.

Muuta emme kerenneet enää viimeisenä Pariisin päivänä nähdä. Tekemistä olisi kyllä vielä riittänyt ja tulen varmasti käymään vielä uudestaankin Pariisissa. Esimerkiksi olisin halunnut käydä Boulevard Haussmannin ostoskadulla shoppailemassa ja Moulin Rougessa katsomassa kabaree-esitystä. Jotain jää siis ensi kertaankin!

Pariisissa oli lomamme aikana poikkeustila päällä johtuen terrori-iskuista. Poikkeustila on voimassa Ranskassa tällä hetkellä 15.7.2017 asti. Periaatteessa poikkeustilan aikana turvallisuuden tasoa on nostettu. Esimerkiksi Champs Elysee oli suljettu osittain autoilta. Champs Elyselle pääsi vain turvatarkastuksen kautta, jossa poliisit tutkivat laukut. Lisäksi Louvressa ja Versailleissa kulki aseistautuneita poliiseja. Nämä kaikki järjestelyt toisaalta lisäsivät ainakin omalla kohdalla turvallisuuden tunnetta.

Viimeisenä aamuna emme kerenneet muuta kuin syödä hotellissa aamupalan ja suunnata Orlyn lentokentälle. Tällä kertaa kokeilimme mennä kentälle RER-B-junalla Orly-bussin sijasta. Pääsimme vaivatta perille tälläkin tavalla. Reissu oli kyllä mahtava! Pariisissa saisi helposti kokonaisen viikonkin kulumaan!